Kevät 2023:
"Kun ainestoa käytiin läpi yhdessä ja opettaja oli löytänyt aineistosta sellaisia kohtia, joita ei itse ollut ymmärtänyt nostaa keskeiseksi ja tehtävien teko auttoi oppimista."
"Ilmapiiri oli ihanan rento, mutta silti todella motivoiva ja kurssilla oli tekemisen meininki! Opettaja oli lempeä, loi positiivista ilmapiiriä ja hänen rauhallinen olemuksensa lievitti kyllä lukemisesta aiheutuvaa stressiä.
"Opettaja antoi kurssilaisten osallistua opetukseen ja kurssin kulkuun, mikä oli kiva ja hyödyllistä! Opetustavat olivat myös hyviä ja saimme keskustella paljon ryhmissä! Myös monivalinta-kotitehtävät olivat hyvä lisä ja vahvistivat osaamista kokeessa! Dioissa myös löydetty hyvin aineistojen tärkeimmät aiheet kattavasti!"
"Oli ymmärtävä ja kannustava. Otti asioista selvää ja palasi myöhemmin asiaan, jos ei suoraan osannut vastata."
"Opettajalla oli käytännön kokemusta alasta, joten se huokui opetustavassa ja hän oli nostanut dioissa esille hyvin konkreettisia keinoja ja asioita. Opettaja oli myös kannustava ja aina hyvällä mielellä."
"[Opettaja] Tarttui jokaiseen kysymykseen mitä me opiskelijat esitettiin, ja yritti parhaalla mahdollisella tavalla löytää niihin vastaukset!"
"Opettaja on itse valmistunut koulusta ja laillistettu ravitsemusterapeutti. Opettaja osasi kivasti kasata ja vastata kysymyksiin ja ajatuksiin, joita heräsi opiskeluun liittyviin kysymyksiin. Otti hyvin kuunneltavaksi kurssilaisten toiveet."
Kevät 2022:
"Erityisen monipuoliset materiaalit, paljon tehtäviä joka on plussaa. Kiva kuitenkin että oli tiiviit diat ja luennot. Opettaja otti paljon kurssilaisten toiveita huomioon, näki paljon vaivaa, ja lisäksi keksi helpot esimerkit kaikesta."
"Opettaja on ollut todella kannustava ja huomioinut meidän hakijoiden toiveet ja tarpeet erittäin hyvin! Hän on aina auttanut ja etsinyt tietoa niihinkin kysymyksiin, jotka eivät varsinaisesti materiaaleihin liity. Opettaja on myös koonnut diat hyvin ja ne sisältävät kaiken oleellisen. Tämän vuoden materiaalit ovat haastavia, mutta koen, että olen oppinut niitä tehokkaammin ja paremmin opettajan ansiosta! Myös tehtävien määrä sekä ryhmätöiden osuus opetuksesta on ollut hyvä ja ne ovat edistäneet oppimistani."
"Sain kurssilta sen, mitä odotinkin ja jopa enemmän. En koe, että opettaja olisi voinut tehdä jotain paremmin."
"Pääsin sisään ensimmäisellä yrityksellä, joten kurssi oli ehdottomasti hyödyllinen ja hintansa arvoinen."
"Tuli käsiteltyä materiaalia monipuolisemmin kuin vain itse lukemalla. Koin myös harjoitustehtävien (oikein/väärin ja monivalinta) tekemisen oikein hyödylliseksi."
"Ohjattu ja selkeä opetus sisällön keskeisimmistä aiheista ja erityisesti aiheista/yksittäisistä asioista jotka koin jo materiaalia itsenäisesti läpikäydessä epäselviksi. Harjoitustehtävät jotka osoittivat kuinka täytyy kiinnittää paremmin huomiota yksityiskohtiin ja osoittivat itselle myös mitä täytyy vielä kerrata. Ryhmätehtävät joissa ainakin jotkin aiheet ja termit jäivät paremmin mieleen kuin itse opetellessa."
"Materiaalien tiivistelmä/itseopiskelumateriaali ja harjoituskokeet olivat hyödyllisiä kerratessa aluetta."
"Pystyin seuraamaan omaa oppimistani hyvin realistisesti. Kaikki tehdyt tehtävät auttoivat huomaamaan sen mitä jo osaa ja mitä tarvitsee vielä lukea ja kerrata. Hyödyin myös siitä, että pääsykoeaineisto oli kurssia varten jaoteltu selkeisiin kokonaisuuksiin. Tämä helpotti myös oman aikataulun tekemistä ja siinä pysymistä. Ryhmätyöt olivat myös hyviä oppimisen keinoja ja samalla sai tukea ja kannustusta luku-urakkaan."
"Kurssille osallistuminen piti yllä motivaatiota ja auttoi jakamaan aineistojen lukemista eri päiville. Opettajan luennointi ja tehtävät auttoivat ymmärtämään ja oppimaan aineistojen sisältöä."
"Kokonaisuutena kurssi tuki omaa osaamista ja oppimista, ja oli rakennettu hyvin sujuvasti."
"Erittäin hyvä kokonaisuus. Mukava ja osaava opettaja, hyviä tehtäviä ja mahdollisuus kysyä mitä vain."
"Opetus oli hyvää ja laadukasta. Opettaja avasi käsitteitä ja havainnollisti asioita, jotka olivat vaikeita. Opettajalle sai laittaa kysymyksiä aineistoon liittyvistä vaikeista asioista. Tämä oli ehdottomasti plussaa, sillä kaikki eivät välttämättä uskalla kysyä kaikkien kuullen asioita etäluennolla. Opettaja otti huomioon sen mitä toiveita opiskelijoilla oli kurssikerroille ja kertauskerran materiaali oli todella kattava ja hyödyllinen."
Kevät 2021:
”Opettaja ei kiirehtinyt asioissa eteenpäin vaan kävi materiaaleja huolellisesti läpi opetuksessa. Hyvä asia oli myös se, että kysymyksien esittämiselle oli aina mahdollisuus!”
”Oli monipuolisia tehtäviä ja oli osattu nostaa tärkeimpiä asioita esiin.”
”Kurssista oli paljon apua kokonaisuuksien hahmottamisessa ja monivalinnoista sai hyvää harjoitusta itse kokeeseen.”
”Opetus oli selkeää ja hyvin suunniteltu.”
”Kurssilla pääsi juttelemaan muiden opiskelijoiden kanssa ja se helpotti ainakin omaa jännittämistä.”
”Jos itelle jäi jotain epäselvyyksiä niin niihin sai kurssilla vastaukset, auttoi myös rytmittämään omaa opiskelua.”
”Sain kerrattua asioita uskomattoman paljon paremmin, mitä olisin ilman kurssia kerrannut.”
”Sain opiskelupaikan enkä usko, että olisin onnistunut ilman kurssia, vaikka suurimman osan työstä teinkin itse.”
”Kattava ja hyvin yhteenvetävä materiaali.”
”Muiden oppilaiden kannustus ja tuki sekä keskustelut ryhmissä avasivat ajatusmaailmaa ja auttoivat oppimisessa.”
”Koen, että sain aineistoista enemmän irti tämän kurssin avulla.”
”Sain selkeän aikataulun jonka mukaan edetä, mikä helpotti sitä että opiskelu eteni tasaiseen tahtiin.”
”Kurssi toteutettiin mielestäni todella hyvin ja koen koko kurssista olevan suuri hyöty ja apu minulle. Keskustelut pienryhmissä ja hakijoiden omat kysymykset luentojen aikana auttoivat oppimaan asioita syvemmin ja soveltaen. Monivalinnat ja valmistavat tehtävät olivat hyvä lisä, joiden avulla sai testata omaa oppimista ja hyödyntää juuri opittua tietoa. Harjoituskokeen avulla sai harjoitella koetilannetta ja ulkoa vastaamista. Myös luentotallenteiden avulla voi kerrata pääasioita omien muistiinpanojen avulla.”
”Kurssi oli hyvä kokonaisuus, joka tuki oppimista ja antoi vahvistusta omalle osaamiselle. Vaikka lopullinen työ on aina itsellään, niin kurssilla sai silti vielä itsevarmuutta omaan osaamiseen.”
”Kurssi oli kokonaisuutena erittäin opettava. Opin paljon uusia asioita jo opiskelusta ja ajankäytöstä sekä tietysti aineistoista. Jos olisin yksin lukenut ilman kurssia, moni asia olisi jäänyt huomioimatta. Kurssi oli erittäin monipuolinen.”
Kyselyyn vastanneista 93 % suosittelisi kurssia.
Kevät 2020:
Mitkä olivat kurssin suurimmat hyödyt sinulle?
"Luennot avasivat erittäin hyvin materiaaleja kokonaisuudessaan monesta näkökulmasta, joita ei itse olisi tullut ajatelleeksi."
”Kurssi selkeytti kokonaisuutta ja tuli itselle itsevarmempi olo omasta osaamisesta”
”Opettajan antamat neuvot ja yhteiset keskustelut.”
”Kurssin avulla ymmärsin aineistoista paljon enemmän kuin olisin ymmärtänyt lukemalla vain yksin. Opin aineistot ja lisäksi kurssilla opin soveltamaan aineistoistani oppimaani tietoa.”
”Aineistot sai paljon kattavammin katsottua läpi ja opin paljon uutta.”
”Kurssin avulla sai valintakoekirjallisuudesta enemmän irti ja ymmärsi mihin kannattaa kiinnittää tekstin lukemisessa huomiota”
”Opettaja oli mukava ja oli kiva, että häneltä voi kysellä asioita jos ei itse ymmärtänyt. Luentodiat syvensi tietämystä materiaalien ulkopuolelta, mikä auttoi ymmärtämään asioita. Itseopiskelumateriaali oli todella hyvä ja kysymykset siinä! Harjoituspääsykoe todella kruunasi kurssin. Kiitos :)”
"Vaikka olimme kaikki uuden pääsykoeaineiston edessä, niin kurssi oli rakennettu todella hyvin ja ansioituneesti. Uudesta aineistosta sai paljon enemmän irti tehtävien ja luentojen avulla ja aktiivinen keskustelu opettajan ja muiden kurssilaisten kanssa lisäsi aiheen ymmärtämistä ja soveltamista.”
”Ilman tätä kurssia en luultavasti olisi selvinnyt yksin niin suuresta luku-urakasta ja luennot jaksottivat lukemista todella hyvin."
”Kurssi avasi todella hyvin asioita, paljon paremmin ja monipuolisemmin, kuin yksin opiskelemalla. Varsinkin ensikertalaisena olisin hukkunut laajaan aineistoon, enkä olisi tiennyt mihin asioihin keskittyä. Kurssin säännöllisyys toi myös hyvää aikataulua ja rytmiä lukemiseen. Kiitos."
"Asiat käytiin läpi järjestelmällisesti, kaikenlaiset tarpeet huomioiden, eli ei pelkästään materiaalit kahlaten vaan sopivasti syventäen taustatiedoilla ja koko ajan mielessä pääsykoe ja sen mahdollisesti sisältämät tärkeät asiat. Kurssin opettajalla oli rauhallinen ja hötkyilemätön, silti etenevä ja kannustava opetustyyli, ja koko ajan meidät opiskelijat huomioiva ja kyselevä asenne, ja jos joku asia jäi epäselväksi, niin siihen palattiin ja selvitettiin perusteellisesti. En todellakaan olisi osannut lukea aineistoa oikealla tavalla ilman apua. Harjoituskoe oli tuskallisen vaikea ja erittäin opettava kokemus eli aivan superhyvä!"
Mielipiteesi kurssista kokonaisuutena?
”Mielestäni kurssi oli kokonaisuutena hyvä. Kaikki aineistot kerittiin käydä kurssikerroilla hyvin läpi ja kurssikertoja oli sopivasti niin, että omaa lukuaikaa jäi myös riittävästi. Ja opettaja opetti todella hyvin ja näki todella paljon vaivaa, jotta me ymmärtäisimme kaiken tarvittavan. Kurssi oli todella hyvä ja nyt tuntuu, että ilman sitä ei olisi mitään mahdollisuuksia päästä kouluun.”
”Opettaja osasi hyvin selittää asioita ja opetusta oli mielekästä kuunnella.”
”Aineistot sai paljon kattavammin katsottua läpi ja opin paljon uutta. Kurssi oli hyvä, mutta en päässyt sille alalle vaan toiseen hakukohteeseeni.”
"Materiaalit olivat selkeitä ja ne tiivistivät hyvin kaiken olennaisen tiedon aineistoista. Lisäksi niissä oli selitetty joitakin asioita auki, jotta aineistosta ei jäisi mitään ymmärtämättä. Itseopiskelumateriaalit kuin luentodiatkin ja harjoituskoe olivat todella hyviä ja opettavaisia."
Kauden 2020 opettajat saivat kurssilaisilta arvosanaksi (1 - 5 asteikolla) 4,25. Arvioitavana olivat opetuksen valintakoekeskeisyys, kannustavuus sekä asioiden esittämistaito.
100 % kyselyyn vastanneista suosittelisi kurssia!