Valintakoetietoja

Me tiedämme, mitä onnistuminen vaatii.

Miksi kauppatieteelliseen?


Opinnot kauppatieteellisessä tarjoavat sinulle mahdollisuuden kehittää osaamistasi monipuolisesti omien kiinnostuksen kohteiden mukaisesti: laskentatoimea ja rahoitusta, johtamista, markkinointia, taloustiedettä, yrittäjyyttä, kansainvälistä liiketoimintaa tai vaikkapa yritysjuridiikkaa. Opinnot tarjoavat laajan yleiskuvan talouden maailmasta ja mahdollisuuden erikoistua juuri sinua kiinnostavaan aihealueeseen!

Kauppatieteilijät ovat kuumaa valuuttaa työmarkkinoilla ja kauppatieteiden maisteri voi työllistyä melkeinpä mille alalle vain. Kaikissa yrityksissä ja monessa työssä vaaditaan sellaista talouden erityisosaamista, jota voi olla vaikea oppia muualla kuin kauppakorkeakoulussa. Bisneksen lainalaisuuksien ymmärtämisestä on rutkasti hyötyä lähes jokaisessa työpaikassa.

Löydät täältä aikaisempien vuosien valintakokeet niiltä osin kuin ne on julkaistu. Löydät sivulta myös tehtävien ratkaisut.

Hakijamäärät kevät 2023

Hakukohde

Kaikki hakijat 2023

Ylin hakukohde yhteisvalinnassa

Aloituspaikat

Aalto-yliopisto




Kauppatieteet

5 469

3 201

367

Hanken Svenska handelshögskolan




Ekonomi, Helsingfors

1 410

618

180

Ekonomi, Vasa

738

129

70

Itä-Suomen yliopisto




Kauppatieteet, Joensuu

1 662

177

70

Kauppatieteet, Kuopio

1 902

258

70

Jyväskylän yliopisto




Kauppatieteet

2 970

372

125

Taloustieteet

525

42

55

Lappeenrannan teknillinen yliopisto




Kauppatieteet

2 727

264

160

Oulun yliopisto




Kauppatieteet

2 070

567

170

Tampereen yliopisto




Kauppatieteet

4 914

1 341

160

Turun yliopisto




Kauppatieteet, Pori

1 464

93

60

Kauppatieteet, Turku

5 502

1 290

230

Vaasan yliopisto




Kauppatieteet

3 636

297

270

Åbo Akademi




Ekonomi

999

222

80

 

 

 

 

Kaikki yhteensä

35 988

8 871

2 067


Hakukohteet

Kauppatieteellisen alan yhteisvalinnassa ovat mukana Aalto-yliopisto, Jyväskylän yliopisto, Oulun yliopisto, Turun yliopisto, Itä-Suomen yliopisto, Tampereen yliopisto, Vaasan yliopisto, LUT-yliopisto (Lappeenranta), Hanken (Svenska handelshögskolan) ja Åbo Akademi.

Kaikilla hakukohteilla on käytössään samat valintaperusteet ja yhteinen valintakoe, joka arvostellaan samalla lailla hakukohteesta riippumatta.

Opiskelupaikat

Kauppatieteet

Aalto-yliopisto, Helsinki

Itä-Suomen yliopisto, Joensuu, Kuopio

Jyväskylän yliopisto

LUT-yliopisto, Lappeenranta

Oulun yliopisto

Tampereen yliopisto

Turun yliopisto, Turku, Pori

Vaasan yliopisto

Ekonomi

Hanken Svenska Handelshögskolan, Helsingfors, Vasa

Åbo Akademi

Taloustiede

Jyväskylän yliopisto


Tärkeitä päivämääriä

Hakuaika ja valinta 2024

Haku sähköisessä asiointipalvelussa www.opintopolku.fi

Hakuaika 13.-27.3.2024

Valintakoepäivä 4.6.2024 klo 12.00 – 15.00

Todistusvalinta 2024

Todistusvalinta 2024

Kauppatieteellisen alan aloituspaikoista varataan 60 % todistusvalinnalla valittaville hakijoille. Silloin 40 % paikoista säilyy siis valintakokeen kautta valittaville hakijoille.

Kauppatieteellisen alan aloituspaikoista 70 % varataan ensimmäistä korkeakoulupaikkaa hakeville hakijoille. Todistusvalinnassa otetaan huomioon ainoastaan ensikertalaiset hakijat.

Todistusvalinnassa voi tulla hyväksytyksi mihin tahansa hakemaansa kauppatieteellisen alan yhteisvalinnan hakukohteeseen. Todistusvalinnan kynnysehtona on matematiikan (joko pitkä tai lyhyt) ylioppilaskokeen suorittaminen hyväksytysti.

Todistusvalinnassa huomioidaan enintään viiden aineen arvosanat, eli kauppatieteen opinnoista haaveilevan kannattaa kirjoittaa ainakin nuo viisi ainetta. Kauppatieteellisen alan todistusvalinnassa on kuitenkin väliä myös sillä, mitä aineita todistuksesta löytyy.

Hakija voi saada pisteitä seuraavista aineista:

· Äidinkieli

· Matematiikka (pitkä tai lyhyt)

· Hakijalle parhaat pisteet tuottava kieli

· Kaksi hakijalle parhaat pisteet tuottavaa ainetta.

Kaikilta hakijoilta huomioidaan aina äidinkieli sekä pitkä tai lyhyt matematiikka. Näiden lisäksi huomioidaan hakijalle parhaat pisteet tuottava kieli sekä kaksi hakijalle parhaat pisteet tuottavaa ainetta. Jos hakijalta puuttuu jokin edellä mainituista aineista, ei hän saa siitä pisteitä. Hänet kuitenkin otetaan huomioon todistusvalinnassa, mikäli kynnysehto täyttyy. Yhdestä aineesta voi saada pisteet vain kerran. Hakija voi saada pisteitä useammasta eri kielestä. Hakijan ei itse tarvitse päättää, mitkä aineet lasketaan mukaan, vaan aineiden joukosta valitaan automaattisesti parhaan pistesaldon takaava yhdistelmä.

Jos tarkastellaan pistesaldoja äidinkieli ja matematiikka pois lukien, parhaat pisteet voi saada pitkistä kielistä. Myös esimerkiksi fysiikka, keskipitkä kieli, historia ja uskonto/elämänkatsomustieto antavat hyvän saldon todistusvalintaan, mikäli arvosana on riittävän hyvä. Enimmäispistemäärä todistusvalinnassa on 154 ja vähimmäismäärä 77 pistettä.

 

 

KAUPPATIETEET

L

E

M

C

B

A

äidinkieli*

33

27.5

22

16.5

11

5.5

Matematiikka (pitkä tai lyhyt)







matematiikka, pitkä

36.1

30

24

18

12

6

matematiikka, lyhyt

28.3

23.6

18.9

14.1

9.4

4.7

Hakijalle parhaat pisteet tuottava kieli







kieli, pitkä

28.3

23.6

18.9

14.1

9.4

4.7

kieli, keskipitkä

25.1

20.9

16.8

12.6

8.4

4.2

kieli, lyhyt

22.6

18.9

15.1

11.3

7.5

3.8

Kaksi hakijalle parhaat pisteet tuottavaa ainetta







biologia

22.4

18.6

14.9

11.2

7.5

3.7

filosofia

20

16.7

13.3

10

6.7

3.3

fysiikka

26.5

22

17.6

13.2

8.8

4.4

historia

24.5

20.4

16.3

12.2

8.2

4.1

kemia

22.4

18.6

14.9

11.2

7.5

3.7

kieli, pitkä

28.3

23.6

18.9

14.1

9.4

4.7

kieli, keskipitkä

25.1

20.9

16.8

12.6

8.4

4.2

kieli, lyhyt

22.6

18.9

15.1

11.3

7.5

3.8

maantiede

20

16.7

13.3

10

6.7

3.3

psykologia

22.4

18.6

14.9

11.2

7.5

3.7

terveystieto

17.3

14.4

11.5

8.7

5.8

2.9

uskonto/elämänkatsomustieto

24.5

20.4

16.3

12.2

8.2

4.1

yhteiskuntaoppi

20

16.7

13.3

10

6.7

3.3

muut reaaliaineet**

22.4

18.6

14.9

11.2

7.5

3.7

*äidinkieli: suomi, ruotsi, saame tai suomi/ruotsi toisena kielenä
Jos hakija on suorittanut kaksi koetta äidinkielen oppimääränä, huomioidaan pisteytyksessä toinen (paremmat pisteet antava) kohdassa äidinkieli ja toinen kohdassa kieli, pitkä oppimäärä.
** EB-, IB-, RP-/DIA-tutkintoaineet, joille ei löydy vastinetta suomalaisessa ylioppilastutkinnossa pisteytetään kohdan muut reaaliaineet mukaan.

Valintakoevaatimukset & valintamenettely 2024

Valintakoe kevät 2024

Kauppatieteellisen alan yhteisvalinnan valintakoe järjestetään tiistaina 4.6.2024 klo 12.00 – 15.00

Kauppatieteellisen alan valintakoe perustuu seuraaviin lukion opetussuunnitelman mukaisiin oppimääriin:

  • Taloustieto (YH2)
  • Ihminen, ympäristö ja historia (HI1)
  • Talousmatematiikka (MAA9 tai MAB7)

sekä kokeessa mahdollisesti jaettavaan aineistoon.

Valintakokeeseen osallistuville annetaan käyttöön peruslaskutoimitukset (ml. neliöjuuri) käsittävä nelilaskin. Omien laskimien käyttö on kielletty.


Valintamenettely keväällä 2024

Kauppatieteellisen alan yhteisvalinnassa on käytössä kaksi eri kiintiötä: todistusvalintakiintiö ja valintakoekiintiö. Sinun ei tarvitse itse tietää kummassa näistä haet, vaan asetut automaattisesti sinulle paremman aseman tuottavaan kiintiöön. Yo-todistuksen puuttuessa tai sen ollessa heikko, asetut automaattisesti valintakoekiintiöön. Myös ei-ensikertalaiset asettuvat automaattisesti valintakoekiintiöön.

1. Todistusvalinnassa valitaan 60 % aloituspaikkamäärän mukaisista hakijoista ylioppilastutkinnon arvosanoista annettavien pisteiden perusteella. Todistusvalinnassa otetaan huomioon ainoastaan ensikertalaiset hakijat.

2. Valintakoekiintiössä valitaan tämän jälkeen 40 % aloituspaikkamäärän mukaisista hakijoista valintakoepisteiden perusteella.

Todistusvalinnan enimmäispistemäärä kauppatieteellisen alan yhteisvalinnan hakukohteissa on 154.

Valintakokeessa esitetään monivalinta- ja/tai oikein/väärin -kysymyksiä. Oikeasta vastauksesta annetaan pisteitä ja väärästä vähennetään pisteitä. Vastaamatta jättämistä ei ole rajoitettu, eikä vastaamatta jättämisestä vähennetä pisteitä. Valintakoe arvostellaan samalla tavalla kaikkien yhteisvalinnan hakukohteiden valintoja varten.

Hakija voi valita yliopiston sekä paikkakunnan, jossa kokeensa suorittaa. Valintakoe tehdään kokeen suorituspaikan opetus- ja tutkintokielellä.

Valintakoekysymykset ja kokeessa mahdollisesti jaettava aineisto ovat suomen kielellä: Aalto-yliopisto (koepaikka Espoo), Itä-Suomen yliopisto (koepaikat Joensuu ja Kuopio), Jyväskylän yliopisto (Jyväskylä), LUT-yliopisto (Lappeenranta), Oulun yliopisto (Oulu), Tampereen yliopisto (Tampere), Turun yliopisto (Turku) ja Vaasan yliopisto (Vaasa).

Valintakoekysymykset ja kokeessa mahdollisesti jaettava aineisto ovat ruotsin kielellä: Hanken Svenska Handelshögskolan (koepaikat Helsingfors, Vasa, Mariehamn ja Åbo) ja Åbo Akademi (koepaikat Helsingfors, Vasa, Mariehamn ja Åbo).

Huomaathan, että valintakokeeseen ei lähetetä erillistä kutsua. Kokeeseen on osallistuttava siinä yliopistossa, jonka olet ilmoittanut Opintopolun kautta hakulomakkeessasi.


Valintaperusteet 2024

Hakukelpoisuus

Olet hakukelpoinen kauppatieteelliseen, kun olet suorittanut ylioppilastutkinnon, valmistunut hakukeväänä ylioppilaaksi tai olet suorittanut ammatillisesta koulutuksesta annetun lain (531/2017) mukaisen ammatillisen perustutkinnon, näyttötutkintona suoritetun ammatillisen perustutkinnon tai erikoisammattitutkinnon. Ulkomaalaisten tutkintojen kelpoisuuden kohdalla kannattaa olla suoraan yhteydessä hakukohteenasi olevaan yliopistoon ja varmistaa, että tutkintosi on riittävä antamaan hakukelpoisuuden kauppatieteelliseen.

Aloituspaikat koulutusohjelmissa 2024

(ensikertalaisten kiintiö* suluissa)

Todistusvalinta

Valintakoe

Yhteensä

Kauppatieteet




Aalto-yliopisto

219 (219)
145 (36)
364 (255)

Itä-Suomen yliopisto, Joensuu

42 (42)
28 (7)
70 (49)

Itä-Suomen yliopisto, Kuopio

42 (42)
28 (7)
70 (49)

Jyväskylän yliopisto

75 (75)
50 (13)
125 (88)

LUT-yliopisto

96 (96)
64 (16)
160 (112)

Oulun yliopisto

102 (102)

68 (17)

170 (119)

Tampereen yliopisto

96 (96)
64 (16)
160 (112)

Turun yliopisto, Pori

36 (36)
24 (6)
60 (42)

Turun yliopisto, Turku

138 (138)
92 (23)
230 (161)

Vaasan yliopisto

162 (162)
108 (27)
270 (189)

Ekonomi




Hanken, Helsingfors

108 (108)
72 (18)
180 (126)

Hanken, Vasa

42 (42)
28 (7)
70 (49)

Åbo Akademi

48 (48)
32 (8)
80 (56)

Taloustiede




Jyväskylän yliopisto

33 (33)
22 (6)
55 (39)

Ensikertalaisuus

Ensikertalainen:

- ei ole vastaanottanut opiskelupaikkaa kevään 2014 jälkeen

- ei aiempaa alempaa tai ylempää korkeakoulututkintoa.


 

Valintakokeeseen valmistautuminen

Miten menestyä valintakokeessa?

- Harjoittele vanhoja valintakokeita ja erilaisia tehtävätyyppejä

- Harjoittele ajankäyttöä ja hanki laskurutiinia

- Valintakoetehtävät ovat usein integroituja tehtäviä, joissa yhdistyvät valintakoekirjojen ja annetun aineiston tiedot

→ vaativat päättelyä ja eri aineiden yhdistämistä

- Kiinnitä huomiota asioiden ymmärtämisen lisäksi myös yksityiskohtien muistamiseen/ymmärtämiseen (kuvat, taulukot, luettelot jne.)

- Lisäksi kokeessa menestyminen edellyttää paineensietokykyä, erinomaista nippelitiedon hallintaa, graafisen tiedon käsittelytaitoa, huolellisuutta, stressin- ja ajanhallintaa, laskunopeutta ja ongelmanratkaisutaitoja

Sisäänpääsyprosentit ja pisterajat

2023


Hakeneet

Hyväksytyt

Hyväksyttyjen osuus (kaikista hakijoista)

Todistusvalinnan pisteraja

Aalto-yliopisto




 

Kauppatieteet

5469 (ensisijaisia 4492)

387

7,1 %

117

Hanken Svenska handelshögskolan




 

Ekonomi, Helsingfors

1410 (ensisijaisia 904)

180

12,8 %

103,8

Ekonomi, Vasa

738 (ensisijaisia 226)

70

9,5 %

90,5

Itä-Suomen yliopisto




 

Kauppatieteet, Joensuu

1663 (ensisijaisia 312)

68

4,1 %

92,1

Kauppatieteet, Kuopio

1902 (ensisijaisia 428)

69

3,6 %

97,2

Jyväskylän yliopisto




 

Kauppatieteet

2969 (ensisijaisia 615)

120

4,0 %

102,1

Taloustieteet

525 (ensisijaisia 97)

55

10,5 %

90,2

Lappeenrannan teknillinen yliopisto




 

Kauppatieteet

2726 (ensisijaisia 431)

158

5,8 %

94,1

Oulun yliopisto




 

Kauppatieteet

2070 (ensisijaisia 924)

184

8,9 %

97,4

Tampereen yliopisto




 

Kauppatieteet

4913 (ensisijaisia 1930)

160

3,3 %

110,5

Turun yliopisto




 

Kauppatieteet, Pori

1465 (ensisijaisia 154)

56

3,8 %

92,5

Kauppatieteet, Turku

5500 (ensisijaisia 1927)

227

4,1 %

111,3

Vaasan yliopisto




 

Kauppatieteet

3637 (ensisijaisia 513)

272

7,5 %

92,9

Åbo Akademi




 

Ekonomi

998 (ensisijaisia 375)

79

7,9 %

97,4

 

2022


Hakeneet

Hyväksytyt

Hyväksyttyjen osuus (kaikista hakijoista)

Todistusvalinnan pisteraja

Aalto-yliopisto




 

Kauppatieteet

5334 (ensisijaisia 4370)

367

6,9 %

118,6

Hanken Svenska handelshögskolan




 

Ekonomi, Helsingfors

1447 (ensisijaisia 935)

190

13,1 %

102,6

Ekonomi, Vasa

706 (ensisijaisia 207)

89

12,6 %

86,3

Itä-Suomen yliopisto




 

Kauppatieteet, Joensuu

1615 (ensisijaisia 297)

68

4,2 %

91,2

Kauppatieteet, Kuopio

1841 (ensisijaisia 384)

68

3,7 %

92,9

Jyväskylän yliopisto




 

Kauppatieteet

2952 (ensisijaisia 605)

122

4,1 %

101,8

Taloustieteet

593 (ensisijaisia 122)

55

9,3 %

89,9

Lappeenrannan teknillinen yliopisto




 

Kauppatieteet

2553 (ensisijaisia 465)

158

6,2 %

92,9

Oulun yliopisto




 

Kauppatieteet

2428 (ensisijaisia 946)

170

7,0 %

96,0

Tampereen yliopisto




 

Kauppatieteet

4843 (ensisijaisia 1893)

160

3,3 %

111,3

Turun yliopisto




 

Kauppatieteet, Pori

1488 (ensisijaisia 158)

61

4,1 %

91,4

Kauppatieteet, Turku

5350 (ensisijaisia 1913)

259

4,8 %

110,2

Vaasan yliopisto




 

Kauppatieteet

3627 (ensisijaisia 492)

280

7,7 %

92,7

Åbo Akademi




 

Ekonomi

981 (ensisijaisia 345)

89

9,1 %

95,1