Eximian blogi

Opintogurun terveiset!

Julkaistu 21.11.2017 — Kirjoittaja Sanni Vanhanen

Usean alan valintakoevaatimukset ovat nyt julki ja todellisuus valintakoekevään lähentymisestä valkenee. Lukemisen aloittaminen saattaa tuntua toisille hankalalta, toiset taas odottavat urakkaa innolla. On hyvä muistaa, että kaikki tunteet ovat sallittuja: välillä on hyvä turhautua, kun mikään ei tunnu onnistuvan, mutta on myös hyvä muistaa kehua itseään onnistumisista. Pääsykoelukemisen motivaatio lähtee hakijasta itsestään, ja siksi onkin tärkeää palkita itseään, kun jokin asia sujuu hyvin.

Pääsykoelukemisessa on myös tärkeää muistaa, että jokainen oppija on erilainen. Kaikki eivät käytä samoja opiskelutekniikoita tai suunnittele lukemisiaan yhtä tarkasti. Jos et ole löytänyt sopivia tekniikoita lukea, vielä ei ole liian myöhäistä. Kokeile eri tapoja: ääneen lukemista tai asioiden selittämistä, äänitteitä, kuvia, alleviivauksia, käsitekarttoja, värejä, ryhmässä lukemista ja yksin puurtamista. Pidä oppimispäiväkirjaa ja pohdi, mitkä tekniikat ovat auttaneet sinua ottamaan lukemisesta kaikista eniten irti. Kokeile eri tyylejä ja opi itsestäsi!

Opintoguruna olen ollut tekemisissä monen lukupulman kanssa. Parasta opintoguruna olemisessa on ehdottomasti ollut monipuolisuus. On ollut loistavaa jutella erilaisten ihmisten kanssa, ja pohtia heidän kanssaan, miten tehdä luku-urakasta mahdollisimman onnistunut. Kukaan ei ole samanlainen ja jokaisella on myös erilainen käsitys itsestään oppijana. Ihmisten yksilöllisyys luo minulle haasteita, mutta on myös se nimenomainen asia, joka tekee opintoguruilusta erittäin mielekästä.

Toivotan hakijoille kovasti tsemppiä kevään koitoksiin ja hyvää syksyn jatkoa!