Viimeinen kevät, viimeinen tentti, viimeinen essee, viimeinen luento... Tämä lukuvuosi on ollut minulle viimeisiä kertoja täynnä, sillä tämä viides ja viimeinen vuosi matkallani kohti kauppatieteiden maisterin papereita on nyt gradua vaille määränpäässään. Viisi vuotta on pitkä aika, ja paljon on ehtinyt tapahtua. Välillä tuntuu, että olen oppinut mielettömästi, välillä taas pohdin kuumeisesti,mihin se viisi vuotta on kadonnut.

Erityisesti gradua kirjoittaessani olen usein pysähtynyt pohtimaan, mitä tämä viisi vuotta on minulle antanut, mitä tästä kaikesta jäikään käteen? Gradun tarkoituksena on osoittaa yliopiston viimeisenä opinnäytteenä, mitä olen oppinut ja miten sovellan oppimaani. Joten kyllä, käteeni jää konkreettisesti ainakin hikeä, ei nyt ehkä kuitenkaan verta, mutta ainakin jonkin verran kyyneleitä vaatinut, ihan itse tehty tutkimus. Graduni ei ole vielä valmis, mutta voin jo tässä vaiheessa todeta, että kyllä, tulen siitä varmasti olemaan hyvin ylpeä. Kuten myös hankkimastani maisterin koulutuksesta.

Näiden asioiden takiako olen opiskellut viisi vuotta, alle 100 sivuisen kirjoitelman ja hienolta kalskahtavan tittelin? Ehdottomasti en. Gradun ja tutkinnon takana on vain muutamia esimerkkejä mainitakseni satoja tunteja ahkeraa opiskelua, kymmeniä mielenkiintoisia luentoja, kaksi itse tehtyä tutkimusta, mielettömästi upeita, uusia ihmisiä, verkostoitumista, ystävystymistä, juhlia ja kokemuksia, onnistumisen ja epätoivon tunteita, yritysvierailuita, ikimuistoinen vaihto, opettavainen työharjoittelu sekä hienoja mahdollisuuksia. Tunnen, että olen saanut opiskeluajoiltani kaksi korvaamattoman tärkeää asiaa: ystävät, joiden tiedän pysyvän matkassani koko loppuelämäni sekä uuden analyyttisemman, akateemisemman ja avarakatseisemman tavan katsoa maailmaa sekä sen ilmiöitä. Tämä kaikki on valmistanut minua ei vain työelämään, mutta koko tähän hienoon seikkailuun, jota myös elämäksi kutsutaan.

En voisi olla kiitollisempi 20-vuotiaalle Juulialle, joka oli viisi vuotta sitten päättänyt päästä sisään yliopistoon, ja jonka intoa, päättäväisyyttä ja ennakkoluulottomuutta nyt ihailen. Se oli yksi elämäni hienoimmista ja merkityksellisimmistä keväistä. Silloin uskoin, että mikä tahansa on mahdollista, ja että kovalla työllä on mahdollista saavuttaa unelmiaan. Uskon näin edelleen, mutta ajattelutapani on saanut viidessä vuodessa hieman realistisemman kehykset.

Tiedän nyt, että vaikka et näkisi tuloksia heti, kova työ palkitaan. Tiedän, että opiskelu kannattaa aina. En ehkä itsekään ihan vielä ymmärrä, mitä kaikkea yliopisto minulle on antanut, mutta minulla on aikaa selvittää sitä. Tiedän myös sen, että oppiminen ei suinkaan päättynyt tähän.

Onnea, taitoa ja tietoa teistä jokaiselle valintakokeisiin valmistautumiseen!Olkaa rohkeita, kokeilkaa asioita ja innostukaa, ikinä ei voi tietää mitä kulman takaa löydät.

Ihanaa kevättä,

Juulia