Turun, Tampereen ja Helsingin psykologian pääsykokeen artikkelikokoelma julkaistaan 10.4. Artikkelit jakavat mielipiteet usein kahtia; joko niitä odottaa innolla, tai pelonsekaisin tuntein. Itselleni artikkelit olivat viime vuonna hyvin mieluisia. Vaikka luettavaa olikin hurja määrä (22 julkaisua), olivat aihealueet kiehtovia ja lukeminen jopa mukavaa tilastomatikan jäljiltä. Olipa oma mielipiteenne artikkeleista mikä tahansa, kerron pari tekniikkaa, jotka minulla toimivat hyvin. Sinun tehtäväsi on siis vain arvioida, mikä tekniikoista voisi omalla kohdallasi toimia.

 Olipa artikkeleita kuinka paljon tahansa, on niissä usein selvästi havaittavia teemoja. Viime vuonna artikkelit painottuivat vahvasti neuropsykologiaan ja kognitiiviseen psykologiaan. Näiden aihealueiden sisällä pystyi kuitenkin erottamaan muun muassa puheen ja kielen kehitykseen, neurologiseen aivokuvannukseen ja musiikin neuraalisiin vaikutuksiin liittyviä teemoja. On siis hyvä, jos heti alkajaisiksi jaat artikkelit osa-alueisiin, jotta kokonaiskuva artikkelien sisällöstä edes vähän selkenee.

 Artikkeleiden välillä on usein myös yhtäläisyyksiä. Esimerkiksi viime vuonna jotkut neurologiset vaikutukset ja aivoalueet toistuivat useassa artikkelissa ja näitä asioita pyrin yhdistelemään eri värejä käyttämällä, jolloin jo nopealla silmäyksellä huomasin missä muualla sama aihe on ilmennyt. Itse painotin myös niiden artikkelien opiskelua, jotka hyödyttivät eniten myös muiden sisäistämistä. Lähes joka vuosi artikkelikokoelmassa on ollut tieteen filosofian artikkeleita, jotka ovat usein hyvin käsitteellisiä ja haastavia. Itse koin myös, että näiden artikkelien lukeminen jätti opitun asian hyvin irralliseksi kaikesta muusta, kun taas yhdenkin neuropsykologisen artikkelin lukeminen hyödytti muun omaksumista. Toki artikkeleihin kannattaa käyttää kaikki mahdollinen energia, mutta priorisointi on myös oleellista.

 Itse jaoin artikkelit myös helppoihin, haastaviin ja ”mahdottomiin”. Helpot artikkelit vastasivat sisällöltään pitkälti jo aiempia tietojani. Esimerkiksi jotkut neurologiset alueet tai muut vastaavat muistuivat mieleen jo lukiosta. Tietenkin helppojakin on hyvä kertailla, mutta itse käytin niihin hyvin vähän aikaa.

Haastavissa artikkeleissa oli paljon uutta tietoa, mutta ne vaikuttivat ymmärrettäviltä. Moni teksti aivokuvantamisen tekniikoista oli todella sekavaa aluksi, mutta pänttäämällä nekin alkoivat muistua mieleen. Haastaviin käytinkin suurimman osan ajastani.

Mahdottomat artikkelit olivat minulle juurikin tieteen filosofiaa käsitteleviä. Vaikka aluksi yritinkin opiskella niitä moneen otteeseen ja kuulla monen henkilön mielipiteitä tekstin tarkoituksesta, ei aihe auennut missään vaiheessa. Kyseiset artikkelit olivat niin käsitteellisiä, että kirjoittajan tuotos tuntui enemmänkin siansaksalta kuin suomelta, joten jätin artikkelit vähemmälle opiskelulle. Lopulta kyseisestä artikkelista tuli vain yksi kysymys ja ajan tuhlaaminen siihen olisi ollut turhaa.

                             

Kommentoi juttua

Jo lukiossa psykologia oli yksi lempiaineistani. Opettajamme osasi hyödyntää monipuolisia tekniikoita arkisen puurtamisen lomassa, mikä piti yllä kiinnostusta kuin itsestään. Abivuonna lukion psykologian taso alkoi tuntua riittämättömältä ja tiedonjano kasvoi. Lukiossa onkin varmasti helppo ylläpitää motivaatiota, sillä parhaassa tapauksessa opettaja osaa aktivoida opiskelijoita ja innostaa heitä psykologian pariin.

Muistan kuitenkin elävästi sen hetken, kun etsin netistä pääsykoetietoja ja lyhyellä selailulla silmäni sattui osumaan sisäänottoprosentteihin. Olisiko minusta, tuiki tavallisesta abiturientista, 4% parhaimmistoon? Sitähän sisäänpääsy vaati. Varmasti monelle abiturientille tulevaisuuden epävarmuus lisää paineita ja laskee motivaatiota. Omia unelmia ei kannata kuitenkaan haudata pelkästään tavoitteen vaativuuden takia. Jos tahto on tarpeeksi suuri, ovat kaikki varmasti valmiita tekemään unelman eteen parhaansa ja ehkä jopa ylittämään sen.

Keväällä päätin kuitenkin yrittää. Ilmoittauduin Eximian valmennuskurssille ja hankin Tampereelta vuokra-asunnon, johon muutin yo-kirjoitusten jälkeen. Asunto oli pieni ja kolkko, mutta toimi opiskelun kannalta täydellisesti. Koska kämpässä oli vain pöytä, patja ja vaatekaappi, ei häiriötekijät vaikeuttaneet keskittymistä. Tyhjät seinät koristuivat miellekartoista parissa viikossa ja työpöytä täyttyi laskupapereista hetkessä. Valmennuskokeet ovat pitkälti yksin puurtamista ja valmennuskurssilta sain tarvittavaa tukea valmistautumiseen. Välipäivinä hyödynsin myös mitä monipuolisimpia opiskelutekniikoita, jotta pänttääminen ei alkaisi maistumaan puulta. Silloinkin, kun psykologiset teoriat eivät jääneet päähän, saatoin piirtää asioihin liittyviä sarjakuvia, minkä hahmot ja asiasisällöt muistan vieläkin (lähes vuoden myöhemmin)

Yliopistoon pääsy vaatii alasta riippuen kuukausien pänttäystä. Pikkutarkka opiskelu ja ulkoaluku ei kuitenkaan ole usein ollenkaan motivoivaa. Itse turvauduin ulkopuoliseen motivaatioon, kun oma jaksaminen ja usko alkoi heikentyä. Valitsin tietyn tavoitteen ja palkitsin itseni joskus suklaalla, joskus leffaillalla ja niin edelleen. Myös välipäivien pitäminen kovan uurastuksen jälkeen toimii varmasti. Ei ole ollenkaan hyödyksi lukea itseään niin puhki, ettei mitään enää jää muistiin ja kiinnostus ui pohjamudissa.

Rakastin kuvitella itseäni psykologian opiskelijana. Se konkretisoi oman tavoitteen ja työ ei tuntunut ollenkaan turhalta. Haitpa minne vain, tavoitteen mielessä pitäminen voi olla avuksi. Itse katselin myös ainejärjestöjen instagramkuvia ja fiilistelin mahdollista opiskelijaelämää.

Lopulta, kun jaksaminen meinasi täysin loppua, ajattelin vielä tulevaa kesää. Hetken pitää vielä painaa, mutta kohta kesä jo koittaa. Jos nyt tekisin töitä, voisin pian lähteä hyvillä mielin loman viettoon. Viimeiset rutistukset ovatkin tärkeitä pääsykoemenestyksen osalta. Teorioita ja kaavoja kannattaa vielä loppuvaiheessakin pitää mielessä, eikä antaa niiden unohtua. Tietysti aivan viimeiset päivät kannattaa kuitenkin säästää rauhoittumiseen.

Kommentoi juttua