Eximian blogi

Lääketieteen valintakoeanalyysi: KEMIA

Julkaistu 13.6.2017 — Kirjoittaja Irene Uski

Lääketieteenvalintakokeeseen tullut laskinuudistus (vain nelilaskin sallittu) herätti keskustelua ennen koetta ja pohdintaa, mink tyyppisiä tehtäviä erityisesti fysiikan kemian osalta kokeeseen tulee. Ennakkotietona oli, että mahdolliset tarvittavat taulukot jaetaan kokeessa. Kokeessa ei kuitenkaan ollut yhtäkään tehtävää, joissa taulukoita olisi tarvittu; tosin ensi vuonna asia saattaa olla toisin.

Vuonna 2017 Helsingin yliopisto asetti minimipisterajat tehtäväosioittain. Kokelaan on siis saatava tietty vähimmäispistemäärä kustakin osiosta eikä korkea kokonaispistemäärä yksistään riitä sisäänpääsyyn. Muut yliopistot eivät käyttäne tätä arvosteluperustetta. Ilmeisesti tästä johtuen osiot oli selkeästi eroteltu oppiaineittain saatetekstissä.

KEMIA

Tänäkin vuonna  monivalintoja oli runsaasti, yhteensä 20 pisteen edestä. Muutama monivalinnoista oli aivan perustasoisia selkeitä käsitteiden määrittely kysymyksiä. 5 kysymystä koski typenkiertoa. Kysymykset olivat yksiselitteisiä, joskin typenkierto ei ole keskeisimpiä osa-alueita ja saattoi siksi tuottaa päänvaivaa. Muutama kysymys testasi isomerian ja nimeämisen osaamista ja muutama kysymys liittyi happoihin ja emäksiin. yksi väittämä oli sähkökemiallisesta jännitesarjasta, joka olikin ”uutuus” tämä vuoden  kaavaliitteessä.  5 viimeistä kysymystä olivat oikeastaan laskuja, jotka olivat vaikeustasoltaan perustasoisia. Suurin haaste monivalinnoissa oli niihin kuluva aika.

Tehtävät 14, 15 16 ja 17 kuuluivat kemian tehtäviin. Tehtävässä 14 liikuttiin lukion 1 kurssin asioiden tiimoilla, joskin ne olivat vaikeustasoltaan haastavia johtuen tarvittavasta soveltamisen asteesta. Sulamispisteiden yhdistäminen dispersiovoimiin ja sitä kautta molekyylin kokoon vaatii asian täydellistä ymmärtämistä, lisäksi tuli ottaa huomioon hybridisaation vaikutus molekyylin kolmiulotteisuuteen ja pakkautumiseen sekä niiden vaikutus dispersiovoimien voimakkuuteen. b-kohdassa analogia saippuan tai muiden pinta-aktiivisten aineiden toimintamekanismeihin auttoi tehtävän ratkaisemisessa.

Tehtävä 15 jatkoi rasva-aiheista teemaa. Kokonaisuutena tehtävä oli tavanomaista pääsykoe-tasoa eli haastava mutta varsinkin a-kohdan kysymys koski lukiossakin varsin keskeisiä teemoja eli orgaanisia reaktioita ja aineiden rasva- ja vesiliukoisuuksia suhteessa toisiinsa. b-kohdassa testattiin happovakion käsitteen ymmärtämistä ja sen soveltamista, mikä on myöskin hyvin keskeisessä asemassa lukiossa, joskin kysymyksen asettelu sekä nettovaraus-käsitteen käyttö saattoi oudoksuttaa kokelaita. Cis-trans- isomeria kysymys oli helpohko, samoin kuin  d-kohdan stereoisomeriakysymyskin, mikäli aihealueen oli opiskellut: cis-trans-isomeriaa esiintyy kaksois- ja kolmoissidoksellisilla yhdisteillä sekä sykloalkaaneilla.

Tehtävän 16 johdantotekstissä esiteltiin rasvahappojen  beta-oksidaation ensimmäinen reaktio. Varsinaisessa tehtävässä testattiin reaktioiden osaamista ja rakennekaavojen luku- ja kirjoitustaitoa. Vaikeusastetta lisäsi tioesterisidos (mainittu johdantotekstissä), jota ei juurikaan lukion kirjoissa käsitellä. Mitään ulkoaosaamista tehtävässä ei varsinaisesti vaadittu, sillä tarvittava tieto oli kerrottu johdannossa: olennaista betaoksidaatiossa on se, että  rasvahappo hajotetaan kaksihiilisiksi pätkiksi. Myöskin tehtävä 13 käsitteli aihetta. b-kohdassa johdantotekstin luetunymmärtämistä testattiin stoikiometriatehtävällä, josta pisteitä oli jaossa jopa 11! Tehtävässä osapisteitä lienee jäänyt puuttumaan kokelailta varmastikin siksi, että myös elektronien ja protonien lukumäärät tuli muistaa merkitä reaktioyhtälöön. 

Tehtävässä 17 piti johtaa entalpia-arvo yhdisteen palamiselle kahden muun yhdisteen entalpioiden avulla.  b-kohdassa tehtävää vaikeutti se, että sitä tehdessä tuli huomata yhdisteiden hapetusasteiden olevan erilaiset,.

Kommentoi juttua

Hyvä kysymys!!

Julkaistu 10.1.2017 — Kirjoittaja Irene Uski

Kuten varmaan olette liaankin montaa kertaa kuulleetkin, kemian opiskelussa tärkeää onnistumisen kannalta on runsas laskujen ja tehtävien tekeminen, kuten muissakin luonnontieteellis-matemaattisissa aineissa. Mutta entäpä jos ei saa sovellettua lukemaansa teoriaa tehtävien tehdessä – tehtävien teko ei onnistu ja mielen valtaa lannistuminen, turhautuminen ja/tai joku edellisten tunteiden sukulaisista kuten yltiöoptimistisuus "kyllä mä tän sit tosipaikan tullen hallitsen” sekä välinpitämättömyys "ei tätä varmaan kysytä”.

Matematiikassa laskurutiinin ja taitojen karttumisen välinen yhteys on selvä. Myös kun selaa matematiikan oppimateriaaleja, tekstistä vähintään puolet on usein laskuesimerkkejä ja niitä on runsaasti: vaihtelevia niin vaikeustasoltaan kuin tehtävänasettelultaankin. Kemiassa monesti taas opiskelijat kokevat, että tehtävät ovat irrallisia teoriasta – tekstikirjan lukemisesta ei niin sanotusti ole mitään apua tehtäviä tehdessä ja kirjojen esimerkit ovat helpohkoja ja yksinkertaisia tyyppitehtäviä.

Harvoin kursseillamme tapaa kemian kurssien ensikertalaisia, opiskelijat ovat käyneet vähintään yhden kemian kurssin lukiossa. Enemmistö onkin suorittanut 2-4 kurssia ja useat ovat opiskelleet kaikki kurssit tai olleet aiemminkin jo valmennuskurssilla tai iltalukiossa. Monet asiasisällöt ovat siis entuudestaan tuttuja.. Mitä tulevalla kurssilla voisi tehdä toisin?

Opiskelutaidot ovat sellaisia mitä voi kehittää, ja mitkä useimmiten kehittyvätkin opiskeluvuosien karttuessa. Yksi oppimismenetelmä on kysyminen, mitä suomalaisessa kulttuurissa ehkä ei ole riittävästi kannustettu käyttämään. Kysymysten esittäminen itselleen on merkityksellinen oppimisen lähtökohta. Opettaja voi ja varmaankin aina myös esittää kysymyksiä opiskelijoille, ja opiskelijat opettajalle, mutta tärkeitä ovat nimenomaan opiskelijan itse itselleen esittämät kysymykset – joihin opiskelija myös itse miettii vastauksen.

Pelkästään muistamista kotrolloivat kysymykset ("mitkä alkuaineet ovat alkalimetalleja”) jättävät ajattelun suppeaksi, kun taas laajemmat kysymykset toimivat ajatteluprosessin struktuurina: "mitä ominaisuuksia alkalimetalleilla on?” "miksi joku alkuaine luokitellaan alkalimetalleihin?” "miten eri alkamimetallit eroavat suhteessa toisiinsa?” Siinä missä ensimmäinen kysymys tähtää ulkoaoppimiseen, jälkimmäiset kysymykset virittävät ajattelun laajemmalle tasolle – jos opiskelija osaa kysyä itseltään jälkimmäisten kysymysten kaltaisia asioita, opiskelija todennäköisesti myös ajattelee koko jaksollista järjestelmää, ja siihen liittyviä lainalaisuuksia samalla. Etisessään vastauksia opiskelija lukee analyyttisemmin ja poimii sekä jäsentää informaatiota tehokkaammin.

Taito muotoilla keskeisiä kysymyksiä onkin olennaista oppimisessa ja laaja-alaisten yhteyksien löytämisessä – sellaisten kokonaisuuksien oivaltamisessa, mitä haastavimmat tehtävät yliopillaskirjoituksissa ja pääsykokeissa edellyttävät.

Irene, kemian opettaja lääketieteen valmennuskursseilla

Kommentoi juttua